Itken, kun ajattelen sitä naista,
joka istuu työpöytänsä ääressä
loppuunväsyneenä, voimattomana,
tietämättä mitä tekisi.
Enkä osaa auttaa häntä.
Vaihtoehtoja ei ole,
pakko vaan joka päivä tulla ja yrittää selvitä.
En kertaakaan päivän aikana
raapinut käsiäni.
Olin kuin ennen,
Se oli harhaa.
Hetkellinen ilo joulun ajasta.
Mutta missä viipyy joulun tunnelma
- en saa siitä otetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti