Tätäkö ne kaikki oireet olivatkin;
saamattomuus, omiin ajatuksiin uppoutuminen,
aamuvalvomiset, itkuisuus,
ihmisten välttely.
Ajatuksia liikaa päässä,
ne kiertävät noidankehää,
minä repeän kohta.
Välillä käyn ylikierroksilla,
en nuku edes lääkkeiden avulla,
sulkeudun sisälle ja itseeni.
Ulkona on kesä, mutta minulla vain tyhjyys.
Painoni on noussut, mitäs siitä.
Aika kuluu niin etten muista siitä muuta kuin
että koko ajan kaikki muuttui merkityksettömäksi,
mikään ei kiinnosta,
millään ei ole väliä,
tätäkö loppuelämäni on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti