Terapeutilla

Istun odotustilassa.
Radio soi.
Tuijotan eteeni.
En näe enkä kuule mitään.
Joku istuu vastapäätä.
Ihan sama.
Minulta ei odoteta mitään,
minä en odota keneltäkään mitään.
Kello käy.
Tässä paikassa, tässä tilassa,
voisin olla aina.
Tila rikkoutuu,
pitää  mennä.

Istun nojatuolissa,
olen ulkopuolinen kertoja
elämälle, jota elän.
Kuulija ammattilainen,
joka ei paheksu, ei kyseenalaista,
ei arvostele, vain muutama kysymys.

Kerron pois pahat asiat,
kerron pois tapahtuneet,
kerron pois tämän mustan möykyn sisällön.

Olen täysin tyhjä,
olen voimaton.
Olen sanaton,
kunnes pieneksi pisteeksi kutistunut
musta möykky taas kasvaa.
Mistä se saa voimaa,
miten se pystyy mustaamaan kaiken.
Ehkä joskus se kutistuu ja kuivettuu,
tippuu pois.